long time no see

Hups. En koskaan kirjottanut lähtötunnelmista, Suomeen saapumisesta tai takasin tänne Lontooseen tulemisesta ja uudesta perheestä & arjesta täällä. Oon nyt viettänyt täällä about kolme ja puol kuukautta ja eka jutut suomen päässä meni vähän pieleen, tai ihmissuhdeongelmia ja sit tuli omia jutskija ja perhehommia ja oon ollu muutenki täällä uupunu tähän työhön. Noi lapset on välillä niin raivostuttavia mut etenki toi pieni poika on toisinaan maailman ihanin ja esim eilen meillä oli pitkästä aikaa kokonaan hyvä päivä ja tehtiin 'den' aka fort aka maja ja katottiin muumeja ja se teki lukuläksytki niin nätisti. Enivei, kaikkee on tapahtunut enkä jaksa kirjottaa niistä nyt eikä tätä oikeesti kukaan luekkaan mutta omaks iloks ja tylsyyden taltuttamiseks skrivailen turhuuksia :-D Täällä on muuten tänään Guy Fawkes night / Bonfire night eli ilotulituspäivä ja mulla tuli kauhee kaiho kun viime vuonna me mentiin host perheen kaa kattoo ilotulituksia Crystal Palaceen mutta tää perhe ei ees oo puhunu siitä eikä muutenkaan tehä koskaan mitään yhessä. Viimeks luulin että me ei tehty mitään yhessä mut voiih kun oisin tienny tulevasta... Mut toisaalta nää tyypit on kyllä tosi kivojaki ja näillä on kiireinen elämä muuten ja pitää omat jutut ominaan mut välillä vähän tulee ikävä sellasia perheaktiviteetteja jotka tapahtuis ees kerran kahessa kuukaudessa... Ollaan kyl pari kertaa syöty dinnerii yhdessä (mitä ei tehty viimeks ku yhen ainoon kerran ku niillä oli sukulaiset kylässä ja mut kutsuttii pöytään) mut ei me sillonkaan oikeen jutella ja syön vaa hiljaa siinä ja sit kaikki muut juttelee omista jutuista.
Mun kaverit tulee tänne parin viikon päästä ja en vois olla ilosempi !!! En malta oottaa, saan jotain hyvää mun elämään. Oon niin yksinäinen ja loppu ja kauhee ikävä mun suomipossee ja kohta vihdoin ollaan reunited miinus Sanni joka on liian kiireinen opintojensa kanssa. Itken varmaan onnenkyyneleitä koko ajan ku ne on täällä ja tiiän et siitä pitkästä viikonlopusta tulee pelkkää naurunräkätystä ja kälätystä. Ja viinii, paljon. Niinkun ennen vanhaan (viime syksynä-keväänä)
Päätin nyt pitkän pohdiskelun jälkeen että lähen jouluna takas suomeen kokonaan ja se jos joku oli vaikee päätös. Hyvästely on kauheinta enkä oota sitä yhtään ja sitä vikan parin viikon tunnelmaa koska tulee etenki tota pikkusta poikaa ikävä kun senkaa ollaan niin paljon tiiviimmin tekemisissä ku oon muiden kans tässä talossa. Mut silti ootan hirveesti et pääsen kotiin lepäämään, koska oon ihan burnoutissa eikä huvita enää passata ja siivota muiden jälkii ja yrittää kaikkensa mut silti tuntuu ettei oo riittävä. Lontoota mul tulee ikävä kaikista eniten, oon oppinu nauttii siitä taas vaikka kaikki elämänilo katos musta tossa pariks kuukaudeks ja en ees jaksanu innostua tästä kaupungista. Sekin johtu kyllä siitä et olin niin yksin ja en oo saanu oikeen kunnon kavereita, jotain tyyppejä jota oon nähny mut en sellasia joidenkaa juttelen useesti ja nään aina tms.
Enivei, 14 päivää ennenku Miira tulee, 15 ennen ku Lyby on täällä ja 42 ennenku lähden kotikotiin. Lontookin on kasvanu muhun kiinni ja voin sanoo tän olevan koti. Etenki just syysiltasin on ihanaa istua bussissa ja katella vaihtuvia maisemia ja on niin tunnelmallista.

Ootan suomen lumista talvee mut saa nähä tuleeko sitä lunta ollenkaan tai jos tulee niin ei välttämättä jouluks mutta let's keep our fingers crossed. Ihanaa päästä hetkeks olemaan tekemättä töitä ja ettei ehkä ahista ihan joka päivä ja aamulla eka ajatus ei oo et 'fuuuuuuuck'. Ei sillä että täällä kaikki ois kauheeta mut en vaan täl hetkel pysty tähän tai oikeen mihinkään ja noi lapset on ollu ihme vaikeita viime aikoina. Ihanaa päästä iskän luokse 'maalle' ja kävelee metsään koirien kanssa. Ihanaa käpertyy mun mamman (isoäiti) sohvalle kattoo emmerdalee ja muita karseita ohjelmia joita se kattoo ja valitsemaan parhain sen kaapissa olevista sipsipusseista kainaloon. Ihaninta päästä näkemään mun omat rakkaimmista rakkaimmat kissat ja koira ja rapsuttelee niitä ja pussailee niiden päälakia. Ihanaa että on mahollista tehä juttuja mun parhaan ystävän ja muiden kavereiden kanssa, mennä mun siskon kainaloon tykittämää arrowin kausia ties monetta kertaa. Syödä suomalaista ruisleipää. Salmiakkia. Sipsejä.
Tiiän myös että kaikki tää hohto haihtuu kun on ollu suomessa kuukauden ja myös sen että mulla jää tänne tuhat ja yks asiaa joiden perään tuun vuodattaa kyyneleitä, mutta ainakin pääsen lepäämään ja se on mulle tärkeintä nyt. Kun ei vaan pysty niin ei pysty. Eikä terveydellä kannata pelata.